Vuohimäen louhimohankkeet
Lue lisää louhimoita käsittelevältä sivulta!
Porkkalan kansallispuisto
Kirkkonummen Vihreät tukee Porkkalan kansallispuistohanketta ja toimii sen perustamisen puolesta.
http://porkkalakansallispuistoksi.fi
Keskusmetsä on asukkaiden lähiluontopaikka
Kirkkonummen Vihreät on tehnyt pitkään töitä Keskusmetsän säilyttämisen puolesta. Keskusmetsä toimii parhaiten riittävän laajana. Keskusmetsän tilannetta seurataan ympäröivien alueiden kaavoituksen myötä ja pyritään varmistamaan että kaavat eivät nakerra metsää merkittävästi.
Kannanotto Keskusmetsän puolesta
Joukkoliikenne Kirkkonummella
Joukkoliikenteestä lisää täällä.
Aloitteita

Suomen paikka kansainvälisillä kentillä?
Euroopan ja maailman turvallisuustilanne on muutoksessa ja esimerkiksi ilmastonmuutos voi luoda valtioille ennakoimattomia haasteita. On yhä tärkeämpää pyrkiä ehkäisemään ennalta kansainvälisiä jännitteitä ja konflikteja sekä luoda edellytyksiä rauhalle. Rauhalle ja...

Metro Kirkkonummen julkisessa liikenteessä: ongelmia ja ratkaisuja
Länsimetron liityntäliikenne otettiin käyttöön tällä viikolla ja monien matkat ovat sen takia hidastuneet. Entiset suorat bussiyhteydet Helsinkiin ajavat nyt Matinkylään. Nykyiset vuorovälit ovat metron liityntäliikenteen kannalta liian harvat ja vuorojen rinnalle...

Kirkkonummen Vihreiden hallitus käynnisti kevätkauden
Vuoden ensimmäinen Kirkkonummen Vihreiden hallituksen kokous! Valitsimme varapuheenjohtajaksi Ekhart Georgin, taloudenhoitajaksi Marjokaisa Piirosen, sihteeriksi Päivi Kujasalon ja jäsenvastaavaksi Anna Presnukhinan. Muut tehtävät päätettiin hoitaa yhteistyönä....

Kirkkonummi tarvitsee kulttuuristrategian
Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 2.1.2018 Vuoden viimeisessä kunnanvaltuuston kokouksessa hyväksyttiin uusi kuntastrategia, joka ohjaa tulevaa päätöksentekoa. Kuntastrategiaa valmistellessa valtuutetut yli puoluerajojen nostivat esiin kulttuurin ja sivistyksen...
Kirkkonummen kunnan strategiassa kestävät tavoitteet ympäristölle ja taloudelle, ennaltaehkäisevät palvelut ja asukkaiden osallistuminen
Valtuuston kokous 18.12.2017 tiedote Vuoden viimeisessä valtuustossa hyväksyttiin uusi kuntastrategia. Strategiaa on vuoden aikana valmisteltu ryhmien välisenä yhteistyön seminaareissa, jonka jälkeen valmistelua on jatkettu kuntakehitysjaostossa ja...