Vuohimäen louhimohankkeet
Lue lisää louhimoita käsittelevältä sivulta!
Porkkalan kansallispuisto
Kirkkonummen Vihreät tukee Porkkalan kansallispuistohanketta ja toimii sen perustamisen puolesta.
http://porkkalakansallispuistoksi.fi
Keskusmetsä on asukkaiden lähiluontopaikka
Kirkkonummen Vihreät on tehnyt pitkään töitä Keskusmetsän säilyttämisen puolesta. Keskusmetsä toimii parhaiten riittävän laajana. Keskusmetsän tilannetta seurataan ympäröivien alueiden kaavoituksen myötä ja pyritään varmistamaan että kaavat eivät nakerra metsää merkittävästi.
Kannanotto Keskusmetsän puolesta
Joukkoliikenne Kirkkonummella
Joukkoliikenteestä lisää täällä.
Aloitteita

Kunnanvaltuusto 21.9.2020: Talousarviokehys 2021, nuorisovaltuuston vaikutusmahdollisuuksia ei parannettu
Talousarvion laadintakehys 2021 hyväksyttiin Valtuuston kokous asetti talousarvion laadintakehyksen vuodelle 2021. Kehyksessä haetaan talouden sopeuttamista yhteensä 10 miljoonalla eurolla vuoteen 2019 toteumaan nähden. Osa sopeutustoimista on tehty jo tänä vuonna,...

Valtuustoaloite liikennemelun torjumiseksi Kirkkonummella
Suomen valtioneuvosto on asettanut asumiseen käytettävillä alueilla, että melutaso ei saa ylittää ulkona päivisin 55 dB ja öisin 50 dB ohjearvoa. Sisätiloissa vastaavat enimmäistasot ovat taas päivisin 35 dB ja öisin 30 dB. Tällä hetkellä nämä melurajat ylittyvät...

Uudenmaan maakuntakaava ja Kirkkonummen kehittäminen
Kirkkonummella on viime aikoina keskusteltu maakuntakaavasta ja etenkin Rantaradan kehittämiseen liittyvästä raideliikenteen varikkomerkinnästä. Uudenmaan maakuntavaltuuston 25.8. hyväksymässä maakuntakaavassa Rantaradan varikkomerkintä sijoittuu Espoon ja...

YLEn selvitys: Kirkkonummi on vihreistä vihrein kunta
Kirkkonummi otti kärkipaikan Yle:n vertailussa 3.9., jossa etsittiin Suomen Vihreintä kuntaa. Kriteereinä olivat luonnonsuojelualueiden määrä kunnan pinta-alasta, sähkö- ja hybridiautojen määrä autokannasta, pyöräteiden osuus tiestöstä ja kasvihuonekaasupäästöt...

Vihreät kutsuvat luontoretkelle Keskusmetsään
Aurinkoisen kesän jäljiltä katseet kääntyvät tulevaan syksyyn. Tänä vuonna syksyn aloitukseen liittyy koronatilanteen tuomaa epävarmuutta. On kuitenkin hienoa, että esimerkiksi koulut ja monet harrastuksista ovat käynnistyneet lähes normaaliin tapaan. Koronaepidempia...