Vuohimäen louhimohankkeet
Lue lisää louhimoita käsittelevältä sivulta!
Porkkalan kansallispuisto
Kirkkonummen Vihreät tukee Porkkalan kansallispuistohanketta ja toimii sen perustamisen puolesta.
http://porkkalakansallispuistoksi.fi
Keskusmetsä on asukkaiden lähiluontopaikka
Kirkkonummen Vihreät on tehnyt pitkään töitä Keskusmetsän säilyttämisen puolesta. Keskusmetsä toimii parhaiten riittävän laajana. Keskusmetsän tilannetta seurataan ympäröivien alueiden kaavoituksen myötä ja pyritään varmistamaan että kaavat eivät nakerra metsää merkittävästi.
Kannanotto Keskusmetsän puolesta
Joukkoliikenne Kirkkonummella
Joukkoliikenteestä lisää täällä.
Aloitteita

Vihreä Kirkkonummi huolehtii kaikkien hyvinvoinnista
Kirjoituksessa esitellään Kirkkonummen Vihreiden vaaliohjelman 2021 teemoja liittyen sosiaali- ja terveyspalveluihin. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat ajankohtaisia nyt koronakriisin ja soteuudistuksen seurauksena. On tärkeää löytää vastauksia esimerkiksi kysymyksiin...

Luottamuspaikkojen rotaatio tekisi Kirkkonummen kehittämiselle hyvää
Kirkkonummen kuntapolitiikassa kuulee usein toiveita siitä, että kunnan tulisi ottaa oppia yritysmaailmasta ja olla ketterästi uudistuva. Puhutaan muutosjohtamisesta ja korostetaan esimerkillä johtamista. Toiveet ketteryydestä ja muutosmyönteisyydestä ovat...

Luottamuspaikkojen rotaatio tekisi Kirkkonummen kehittämiselle hyvää
Kirkkonummen kuntapolitiikassa kuulee usein toiveita siitä, että kunnan tulisi ottaa oppia yritysmaailmasta ja olla ketterästi uudistuva. Puhutaan muutosjohtamisesta ja korostetaan esimerkillä johtamista. Toiveet ketteryydestä ja muutosmyönteisyydestä ovat...

Poliittista peliä kouluhankkeilla vuosikymmenestä toiseen – maksajina kuntalaiset
Kirkkonummen sanomien jutussa 13.5. käsiteltiin harhaanjohtavasti Kirkkonummen kouluhankkeiden tilannetta. Päätöksenteon taustojen avaaminen auttaa näkemään, miten nyt toistetaan samoja virheitä, jotka ovat johtaneet Kirkkonummen koulujen sisäilmaongelmien...

Kestävä kuntatalous rakentuu kestävien arvojen varaan
Kunnan taloustilanne on haastava ja talous on varmuudella yksi seuraavan valtuustokauden keskeisistä aiheista. Talous kytkeytyy kaikkeen kunnan toimintaan: Asukkaiden hyvinvointiin ja osallisuuteen, työllisyyteen, yrittämiseen, maankäyttöön, rakennuksiin ja...