23.5.2021 | Blogi, Kuntavaalit2021
Kirkkonummen kuntapolitiikassa kuulee usein toiveita siitä, että kunnan tulisi ottaa oppia yritysmaailmasta ja olla ketterästi uudistuva. Puhutaan muutosjohtamisesta ja korostetaan esimerkillä johtamista. Toiveet ketteryydestä ja muutosmyönteisyydestä ovat...
14.5.2021 | Blogi, Kuntavaalit2021
Kunnan taloustilanne on haastava ja talous on varmuudella yksi seuraavan valtuustokauden keskeisistä aiheista. Talous kytkeytyy kaikkeen kunnan toimintaan: Asukkaiden hyvinvointiin ja osallisuuteen, työllisyyteen, yrittämiseen, maankäyttöön, rakennuksiin ja...
7.5.2021 | Blogi, Kuntavaalit2021
Suomen väestö ikääntyy vauhdilla. Arvion mukaan 2030-luvun alkupuolella yli neljäsosa suomalaisista on yli 65-vuotiaita. Ikääntyneille tarkoitettuja asuntoja ja sopivia asuinympäristöjä tarvitaan yhä enemmän. He haluavat asua kotonaan mahdollisimman...
7.5.2021 | Blogi, Kuntavaalit2021
Jokainen huomaa varmasti ympäristössään jo muutoksia entiseen. Itse olen esimerkiksi nähnyt peurojen määrän lisääntyneen voimakkaasti lapsuusvuosistani, kun talvet ovat olleet niille leutoja ja armollisia. Kannan kasvu aiheuttaa sato- ja metsävahinkoja sekä vaaraa...