Kirkkonummen Vihreät nimesi 5.6.2020 ensimmäiset 14 ehdokasta vuonna 2021 pidettäviin kuntavaaleihin. Ehdokkaista löytyy nykyisiä valtuutettuja ja muita luottamushenkilöitä, uusia nimiä sekä monenlaista osaamista ja asiantuntemusta eri puolilta Kirkkonummea.

Uusista ehdokkaista Anja Presnukhina, 18, kirjoitti tänä keväänä ylioppilaaksi ja jännittää yhteishaun tuloksia. ”Olen päässyt seuraamaan Kirkkonummen kuntapolitiikkaa nuorisovaltuutettuna ja Kirkkonummen Vihreiden hallituksessa, ja haluaisin tuoda nuorten ja maahanmuuttajien äänen selkeämmin esille Kirkkonummella! Kunnanvaltuustossa edistäisin ensisijaisesti ympäristö-, nuorisopalvelu- ja elinvoima-asioita.”

Varavaltuutettu Miisa Jeremejew on toiminut tällä valtuustokaudella yhdyskuntatekniikan lautakunnassa. ”Lautakunnan käsittelemistä aiheista osa on hyvin ajankohtaisia kuten katujen kunnossapito ja metsien hoito. Toisaalta osa suunnitelmista ja kaavoista luo suuntaa Kirkkonummelle pitkälle tulevaisuuteen, aikaan jolloin lapseni ovat jo aikuisia. Olen iloinen, että esimerkiksi kevyenliikenteen väylät ja turvalliset koulutiet ovat edistyneet tällä kaudella. Luottamustyö kiinnostaa edelleen!”

Valtuutettu Markus Myllyniemi on nyt ehdolla kuntavaaleissa toista kertaa. “Lupasin viime vaaleissa äänestäjilleni sekä Veikkolan meluesteet että avoimemman kuntademokratian. Meluaita nousee para’aikaa Veikkolaan moottoritien viereen, mutta päätöksenteon muureja en ole kuitenkaan vielä täysin onnistunut murtamaan. Haluan varmistaa, että kuntalaisten ääntä kuullaan päätöksenteossa. Koko kunnan asialla toimiminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin.”

Ehdokkaaksi nimettiin myös Kirkkonummen Vihreiden puheenjohtaja Saara Huhmarniemi ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Sanni Jäppinen. He iloitsevat siitä, että Vihreä politiikka kiinnostaa. ”Vihreät ovat tällä kaudella onnistuneet uudistamaan paikallisen politiikan toimintatapoja. Uudistuminen on Kirkkonummen elinehto, sillä tulevaisuudessa Kirkkonummella ei ole enää varaa vanhaan poliittiseen kulttuuriin. Vaaleissa jokainen kuntalainen voi tukea tätä uudistusta”, toteavat Huhmarniemi ja Jäppinen.

Kirkkonummen Vihreiden 5.6.2020 nimetyt kuntavaaliehdokkaat (14)

Jens Gellin, sovittelija
Ekhart Georgi, kieltenopettaja, yksityinen elinkeinonharjoittaja
Saara Huhmarniemi, FT, tutkija
Miisa Jeremejew varhaiskasvattaja, lähihoitaja
Sanni Jäppinen, mikrobiologi, bioanalyytikko
Jaakko Kallio, Creative Lead
Tero Kovala, dosentti, ylilääkäri
Päivi Kujasalo, ÄOL, eläkeläinen
Markus Myllyniemi, opiskelija
Paula Oittinen, viestinnän asiantuntija
Maarit Orko, valtuutettu, artesaani
Anja Presnukhina, opiskelija
Jaakko Rytsölä, yrittäjä
Nina Serow, kirjastovirkailija, opiskelija

Vinkkaa itseäsi tai jotakuta muuta ehdokkaaksi täällä!

Lisätietoja:
Saara Huhmarniemi
Kirkkonummen Vihreiden pj
saara.huhmarniemi@vihreat.fi
puh. 050 3394349