Partiossa oppii monia nyky-yhteiskunnassa tärkeitä taitoja, vaikka aiemmin partiolaisista ehkä tuli mieleen etupäässä retkeily ja solmujen tekeminen, sekä päivän hyvä työ esimerkiksi auttamalla mummoja kadun yli. Partio on kasvatusjärjestö, jonka tarkoituksena on kasvattaa lapsista ja nuorista aktiivisia kunnon kansalaisia. Sen vuoksi partio ja siellä opittavat taidot muuttuvat yhteiskunnan mukana.
Me molemmat olemme kasvaneet partiolaisen elämäntapaan lapsesta lähtien ja sisäistäneet osaksi elämäämme partion ihanteet ja toimintatavat, kuten tekemällä oppimisen, yhdessä toimimisen ja luonnon kunnioittamisen. Olemme toimineet partiossa monissa erilaisissa pesteissä ikäkausiryhmän johtamisesta yhdistyksen johtamiseen oppien samalla myös järjestötyön hallintoa, sidosryhmätyöskentelyä ja projektinhallintaa.
Partion paikallisyhdistyksissä eli lippukunnissa partiotoimintaa järjestävät vapaaehtoiset ilman palkkaa. Kirkkonummella on viisi suomenkielistä ja kaksi ruotsinkielistä partiolippukuntaa. Nuorisojärjestöinä ne voivat hakea ja saada Kirkkonummen kunnan nuorisojärjestöille suunnattuja toiminta- ja kohdeavustuksia. Avustukset ovat lippukunnille tärkeitä, sillä niiden avulla muun muassa mahdollistetaan kohtuulliset retki- ja leirikustannukset, sekä hankitaan toiminnassa tarvittavaa kalustoa esimerkiksi telttoja. On tärkeää, että partioon mukaan tuleminen ja toimintaan osallistuminen on mahdollista kenelle tahansa. Vaikka partio on nuorisojärjestö, voi partioon liittyä aikuisenakin ilman aiempaa kokemusta. Mielekästä tekemistä löytyy kaikille ja partiossa on helppo saada uusia kavereita.
Partiolaisen tavoitteena on jättää maailma vähän parempana kuin mitä sen löysi. Yksi partioihanne on Tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen. Haluamme toimia sen puolesta, että Kirkkonummella on jokaisen hyvä asua, elää ja harrastaa.
Mervi Somervuori
Pinja Pekkarniemi
Kirkkonummen Vihreiden kuntavaaliehdokkaita