Kaavoitus on tärkeä osa kunnissa tehtävää työtä. Kirkkonummi on kasvava kunta, ja niinpä uusille tulijoille on kaavoitettava uutta: uusia asuntoja ja niihin liittyviä teitä ja palveluita. Kaavoitus on myös tärkeä osa kunnan ympäristötyötä. Onnistunut maankäyttö mahdollistaa kuntalaisille kestävän elämäntavan, suojelee arvokkaita luonnonympäristöjä ja edistää ilmastopäästöjen vähentämistä.

Ympäristökysymykset tulevat esille kaikilla kaavatasoilla ja monenlaisissa kysymyksissä. Suurempia alueita käsittävissä osayleiskaavoissa painottuu erityisesti liikenne: kaavoitetaanko niin, että joukkoliikenne alueella on mahdollista? Sijaitsevatko palvelut lähellä, saisiko arjen toimimaan kävellen tai pyöräillen? Tärkeä kysymys on ylipäätään se, onko kaava-alue kokonaisuudessaan sijainniltaan järkevä. Tulevien vuosien kaavoitusohjelma on tulossa yhdyskuntatekniikan lautakunnan käsittelyyn tänään. Pohjaehdotuksessa painottuu radanvarren kehittäminen, mikä tukee hyvin kestävän liikkumisen mahdollisuuksia. Toiveenamme vihreissä on, että radanvartta kehitettäisiin tulevaisuudessa rohkeasti myös lännen suuntaan! Osa kaavoista kuitenkin hajauttaa yhdyskuntarakennetta, mikä tarkoittaa pidempiä asiointi- ja työmatkoja ja heikompaa joukkoliikenteen kannattavuutta. Parantamisen varaa siis on.

Pienemmissä asemakaavoissa pohditaan monia samoja kysymyksiä kuin osayleiskaavoissakin, mutta pienemmässä mittakaavassa. Säilyvätkö esimerkiksi luonnon viheryhteydet? Ovatko metsäluonnon arvokkaat kohteet kirjatut suojelevin kaavamerkinnöin? Asemakaavoissa on myös mahdollista edellyttää esimerkiksi puurakenteisuutta rakennuksilta.

On hienoa, että Kirkkonummella tehdään nykyään kaavahankkeissa säännönmukaisesti ilmasto- ja ympäristövaikutusten arviointeja. Näin päätöksenteko voidaan perustaa tietoon. Kaavoituksella on nimittäin helposti myös negatiivisia ympäristövaikutuksia. Suomessa suurin metsäkadon aiheuttaja on rakennettu ympäristö. Lisäksi uuden infrastruktuurin rakentaminen on sekä energia- että materiaali-intensiivistä työtä. Olemme vihreissä ehdottaneet, että kunta kompensoisi kaavoituksessa menetetyn puuston toisaalla kunnan alueella. Lisäksi nostamme keskusteluun kiertotalouden mahdollisuuksia rakentamisaikaisten päästöjen pienentämiseksi ja vaihtoehtoja rakennusten purkamiselle.

Kaavoituksessa ollaan itse asiassa lopulta aikamme suuren, filosofisenkin kysymyksen äärellä: niin sanottua ei-kenenkään maata ei enää ole olemassa. Jos maa-ala ei ole ihmisen käytössä perinteisessä mielessä, se on kuitenkin tarpeellisessa tehtävässä luonnon monimuotoisuuden turvaajana, hiilen varastona ja sitojana tai virkistävänä lähiluontona. Maankäyttöä on ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa tarpeen ajatella tästä näkökulmasta – mitään uutta ei voi saada menettämättä jotakin vanhaa. Tämä tekee kaavoituksen suunnittelusta erityisen vastuullista.

Ronja Karkinen ja Sanni Jäppinen

Yhdyskuntatekniikan lautakunnan jäsenet

Kuva kirjaston kokoushuoneen seinällä olevasta Solveig Björkman-Rannan teoksesta 1330 – 1980. Teoksessa nostokurjet pystyttävät rakennuksia eri puolille Kirkkonummea.