Kirkkonummen Vihreät teki syyskokouksessaan 17.11.2017 henkilövalintoja vuodelle 2018. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa toiselle kaudelleen Saara Huhmarniemi. Hallituksen jäseninä toimivat lisäksi Ekhart Georgi, Tero Kovala, Marjokaisa Piironen, Anna Presnukhina ja Markku Törhönen. Varalle valittiin Päivi Ahola, Riku Cajander, Maija-Liisa Kuivamäki, Päivi Kujasalo, Anja Oravala ja Sanna Törnroos.

Puheenjohtaja Saara Huhmarniemi iloitsee valinnoista. ”Meillä on mukana useita uusia aktiiveja. Yhdistyksen toiminta on mennyt hyvin eteenpäin kuluneella kaudella ja puheenjohtajana jatkaminen tämän mukavan, aktiivisen ja ajattelevan porukan kanssa on mieluinen tehtävä.”

Kirkkonummen Vihreiden tulevan kauden suunnitelmissa on järjestää tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia poliittisesti ajankohtaisista aiheista yhdessä valtuustoryhmän kanssa. Lisäksi ohjelmassa on ainakin talvitapahtuman sekä kesäkauden lähimetsiin liittyvän tempauksen järjestäminen.

”Tavoitteemme on näkyä, herätellä keskustelua ja tehdä yhteistyötä asukkaiden ja eri toimijoiden kanssa. Lisäksi kampanjoimme presidentinvaalien ja maakuntavaalien aikaan. Nyt kannattaa liittyä Vihreisiin ja tulla mukaan toimintaamme – loppuvuoden jäsenmaksun saa puoleen hintaan!”, kannustaa puheenjohtaja.

— Saara Huhmarniemi, Kirkkonummen vihreiden pj

Liity mukaan täällä:
https://www.vihreat.fi/liity

Kirkkonummen vihreiden toimintasuunnitelma vuodelle 2018:
https://www.kirkkonummenvihreat.fi/jasenille/toimintasuunnitelma-2018/