Kaikkein keskeisin ja välitöntä huomiota vaativa asia sosiaali- ja terveydenhuollossa on tällä hetkellä vanhuspalvelut. Ikäihmisten palvelutarpeiden kokonaisuus tulisi välittömästi kartoittaa ja arvioida uudelleen ja laatia kestävä strategia tilanteen korjaamiseksi.
Ikääntyvä väestö on jäämässä hyvin turvattomaan asemaan meneillään olevien palvelu- uudistusten myötä. Vanhukset eivät saa oikea-aikaista, riittävää hoivaa ja hoitoa. Moni ikääntynyt kokee yksinäisyyttä ja pelkoa riittämättömien palveluiden johdosta. Vanhukset joutuvat asumaan kodeissaan liian huonokuntoisina heikolla tolalla olevan kotihoidon turvin. Omaisiaan hoitavat läheiset kuormittuvat ja uupuvat.
Akuuttina ratkaisuna tulisi kotihoitoa välittömästi vahvistaa sairaanhoitajilla, sosionomeilla ja toimintaterapeuteilla. Kotihoitoa tulisi kehittää pitkäjänteisesti moniammatilliseen suuntaan tilanteessa, jossa sekä asiakkaiden määrä että hoidon tarve tulee kasvamaan. Järjestöt tulee ottaa tiiviisti mukaan yhteistyöhön. Kaiken kaikkiaan vanhuspalvelut tarvitsevat nykyistä monipuolisemman, joustavamman ja räätälöintiin taipuvan palveluvalikon, jotta jokaisella on mahdollisuus ansaittuun, arvokkaaseen ikääntymiseen.
Vanhuspalveluiden tilanne on paitsi hälyttävä myös häpeällinen. Ikäihmiset ovat hoitonsa, hoivansa ja tukipalvelunsa ansainneet ja verorahoillaan myös maksaneet. Suuret ikäluokat ovat suuria ja hoivan tarpeessa juuri nyt. Vanhuspalveluiden kunnianpalautus tarvitaan juuri nyt.
Veera Väisänen
Sosionomi (AMK), KTM
Vihreiden kunta- ja aluevaaliehdokas (sit.)