Suomalaisia on hämmentänyt tuore luonnonvarakeskuksen mittaustieto, jossa metsät ovat ensimmäistä kertaa historiassa muuttuneet päästölähteeksi, eivätkä enää sido hiiltä. Syy on jo vuosia kasvaneissa hakkuumäärissä ja valitettavasti myös siinä, että ilmastokriisillä on itse itseään kiihdyttäviä vaikutuksia: kuumeneminen lisää maaperäpäästöjen määrää erityisesti turvemaiden metsissä.
Tilanne on huolestuttava. Lakiin on kirjattu, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035 ja myös EU:n sitoumuksemme vaativat meiltä hiilinielujen ylläpitoa miljardilaskun välttämiseksi. Metsien tulisi siis sitoa kymmenen vuoden kuluttua kaikki ne päästöt, joita kansallisesti tuotamme. Nyt ne eivät sido edes sitä, mitä metsähakkuissa menetetään.
Hiilinieluja on vättämätöntä kasvattaa. Nopeasti vaikuttavia keinoja olisivat muun muassa puuston järeyteen perustuvan päätehakkuukriteerin asettaminen, avohakkuiden luvanvaraisuus ja teolliselle energiapuulle asetettava vero sekä kestävyyskriteerit, joilla rajattaisiin ulos hiilivarastoina hyvin toimivien kantojen polttaminen. Myös metsäkatoa ehkäisevä maankäytön muutosmaksu tulisi ottaa käyttöön.
On tärkeää huomata, että metsät ja koko maankäyttösektori ovat olleet merkittävä nielu vielä 1990- ja 2000 -luvuilla. Erityisesti metsähakkuiden taso on lähtenyt laukalle vasta melko hiljattain. On mahdollista päästä takaisin kestävälle tasolle. Tämä ei missään nimessä tarkoita hakkuiden lopettamista kokonaan, vain hakkuumäärien maltillistamista. Samalla teollisuutta tulee ohjata siihen suuntaan, että puusta saadaan aikaiseksi mahdollisimman pitkäikäisiä, hyvän lisäarvon tuotteita, hyvänä esimerkkinä puurakentaminen.
Suunnan on muututtava ja tähän tarvitaan ajattelun muutosta. Metsätalous on esimerkki alasta, jolla kasvun rajat tulevat konkreettisesti vastaan. Hakkuumääriä on maltillistettava, ja hiilinielusta ja -varastosta on välttämätöntä pitää kiinni.
Ronja Karkinen
Kirkkonummi, kunnanvaltuutettu (vihr.), kuntavaaliehdokas
Krista Mikkonen
kansanedustaja (vihr), ympäristövaliokunnan puheenjohtaja
Kirjoitus on julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 5.3.2025