Kirkkonummen Vihreät ovat nimenneet syksyn jäsen­ko­kouk­sessaan ensimmäiset ehdokkaat ensi kevään kuntavaaleihin. Nimetyt ehdokkaat ovat moninainen joukko niin ikänsä kuin poliittisen kokemuk­sen­sakin puolesta. Kaikkia kuitenkin yhdistävät vihreät arvot luonnon monimuo­toi­suuden, ihmisoi­keuksien ja yhden­ver­tai­suuden tärkeydestä.

Koulutus

Päiväkodit ja koulut ovat jatkossakin avainroolissa lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja tasavertaisten lähtökohtien rakentajina. Johanna Fleming hakee kolmannelle kaudelle kevään kuntavaaleissa ja on tuplaehdokas, asetuttuaan ehdolle myös aluevaaleissa. Fleming on erityisen huolestunut siitä, miten nykyhal­li­tuksen leikkaukset kuntien valti­o­no­suuk­sista vaikuttavat Kirkkonummen varhais­kas­va­tuksen ja opetuksen tasoon ja painottaakin: “Valtion rahoituksen kiristyessä, kuntien varoja tulee suunnata entistä vahvemmin koulutukseen ja oppimisen tukeen.”

Lauri Lavanti pyrkii näissä vaaleissa saamaan ensimmäisen valtuus­to­paik­kansa. Lavantille tärkeintä on lasten ja nuorten hyvinvointi sekä kasvavan ja kestävän kunnan rakentaminen. “Lasten ja nuorten hyvinvoinnista olemme vastuussa me aikuiset, ja meidän pitää pitää parempaa huolta kasvavista kuntalaisista. Ja koska sosiaali- ja terveys­pal­velut ovat keskeisessä asemassa lasten ja nuorten hyvinvoinnissa, olen ehdolla myös aluevaaleissa.”, Lavanti tiivistää.

Lähiluonto ja palvelujen saavutettavuus

Juha Kajander har nyligen flyttat till Kyrkslätt och har inte ännu kommunala förtro­en­deup­pdrag. Kajander vill värna om svenska kultur i den gamla svenskbygden Kyrkslätt men även satsa på och utveckla svensk service. Kajander som bor i Gesterby tillägger: “Det är viktigt att bevara närskogarna och grönkor­ri­do­rerna när nya bostadsområden och nybyggen inom gamla områden planeras. Även trafik­lös­nin­garna bör planeras så att alla kan känna sig trygga. Nya kyrklättsbor med utländskt bakgrund bör få språkligt stöd. English is not enough!”

Miisa Jeremejew, kahden kauden varaval­tuu­tettu ja lautakunnan jäsen, on asettumassa ehdolle kolmatta kertaa kuntavaaleissa. ”Haluan varmistaa, että kunnassamme tehdään päätöksiä, jotka tukevat lapsiperheitä ja huolehtivat henkilöstön jaksamisesta. Lisäksi meidän tulee vaalia lähiluontoa, jotta se on kaikkien kuntalaisten saavu­tet­ta­vissa,” Jeremejew korostaa.

“Kirkkonummen tulevaisuuden vahvuuksia on sen monikult­tuu­risuus, jota meidän pitää ylpeydellä vaalia! Sen täytyy läpileikata meidän eri palvelut, jotta ne olisivat saavutettavia ihan kaikille kuntalaisille”, pohtii ensimmäisen kauden varaval­tuu­tettu ja suomenkielisen kasvatus- ja koulu­tus­lau­ta­kunnan jäsen Irja Tamm. Hänelle tärkeää on myös mm. sosiaalisesti kestävä Kirkkonummi ja toimivat Hyte-palvelut, joissa otetaan aidosti huomioon erilaisten ihmisten monimuotoiset tarpeet.

Vammaisten oikeudet ja esteettömyys

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleis­so­pi­muksen kattava käyttöönotto on toteuduttava sekä lainsää­dän­nössä ja virano­mais­toi­min­nassa että toimeenpanossa. Esteettömyys on kaikille tae vaivat­to­mam­masta, esteetön rakentaminen ei ole kalliimpaa kuin tavallinen, se on jopa halvempaa kuin tavallisien raken­ta­mis­ta­pojen esteel­li­syys­vir­heiden korjaaminen. Hannele Rauhanen painottaa: “Esteettömyys ei ole vain mittoja, ovien leveyksiä tai kaava­pii­rus­tusten merkkejä. Esteettömyys on sitä, että mahdol­lis­tetaan vammaisen oppilaan luokkaretket, TET-toiminta, taloudellisen esteettömyyden toteut­ta­mi­sella useammat pääsevät niiden harrastusten pariin, jotka olisivat muuten mahdottomia.”

25.9. jäsen­ko­kouk­sessa nimetyt Vihreiden kunta­vaa­lieh­dokkaat ovat Riku Cajander, Johanna Fleming, Miisa Jeremejew, Juha Kajander, Lauri Lavanti, Paula Oittinen, Anja Presnukhina, Hannele Rauhanen, Pekka Rutanen, Henry Scheinin, ja Irja Tamm.